Rakas päiväkirja. Tämän hetkinen sääilmapiiri sai minut taas tarttumaan googlettimeen ja valikoimaan meille uutta kotimaata, jossa sinullekin voin kirjoitella hellivässä auringonpaisteessa oliivipuun katveessa. Kotimaata, jossa tuuli ei revi koiranpaskatuslenkillä taluttajan tukkaa irti päästä eikä talutettavan tarvitse arvioida kustessa tuulen suuntaa. Kotimaata, jossa kesäkuun 9. päivä ei enää tarvitse turvautua korvanlämmittimiin ja villavanttuisiin. Kotimaata, jossa kuulet korvissa vinkuvan tuulen sijaan linnunlaulun ja kaskaiden soiton. Kotimaata, jossa hellisin perhettäni ulkoterassille katetulla herkkuillallisella ilman, että kenenkään tarvitsee juosta lautasliinan tai lautasensa perässä. Kotimaassa, jossa tuuli ei vie grillipuita pesästä, ei edes hellanpesästä.
Vaan sielläpä olisi aina kesä, lämpö hivelisi ihoani ja luitani eikä hampaissa kirskuisi tuulen sinne suuntaama pyörteinen hiekka. Siniseksi kylmettynyt ihoni hehkuisi kuparinhohtoa ja kiiltelisi hiestä ja aurinkorasvasta. Ja tukkakin pysyisi ilman liimaa samassa asennossa iltalauluun asti...
'Lähdetään kauas pois. Sinne miss´on lämmin,
ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu.
Ei se voi olla väärin lähtee maailman ääriin,
haluan sun kanssasi poistuu.
No mä tsiigaan ulkomaan valokuvia,
vertaan niitä ja mun paleltumia.
Oon mä ottanu kylmältä osumaa,
tuntuu että kolhii mua kotimaa.
Bungalovi heiluu, tuulen voimasta keinuu,
tuolla kaukana jossakin,
jätän taakse tän ostarin.'
Raappana
ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu.
Ei se voi olla väärin lähtee maailman ääriin,
haluan sun kanssasi poistuu.
No mä tsiigaan ulkomaan valokuvia,
vertaan niitä ja mun paleltumia.
Oon mä ottanu kylmältä osumaa,
tuntuu että kolhii mua kotimaa.
Bungalovi heiluu, tuulen voimasta keinuu,
tuolla kaukana jossakin,
jätän taakse tän ostarin.'
Raappana
